Ylös

Tarjolla tänään: poubelle, raakana. Kirsikkana cocktailtikun päässä pari typerää metaforaa.

Tunnen oloni ravistetuksi kokispulloksi, jonka sisällä on pingispallo. Pingispallo yrittää silloin tällöin nousta ylös, välillä se kaihertaa kylkeäni, välillä taas laskeutuu pohjalle. Joskus se satuttaa mutta koko ajan tunnen sen sisälläni. Tällä viikolla itkeä pillitän milloin mistäkin asiasta, silmistä vuotaa vettä, tuntuu pahalta ja väsyttääkin keskimääräistä enemmän. Ebb, ebb, ebb.

On asioita, joita en saa sanoa ääneen. Miksi minä, miksi me, miksi hän?

Muistan, kun lokakuun lopussa kirjoitin ylläolevan kappaleen. Olin silloin aika täynnä kaikkea, ja se kaikki alkoi pikkuhiljaa läikkyä yli. Nyt kun katson taaksepäin, huomaan kuinka paljon on tapahtunut ja kuinka paljon olen kasvanut. Tai ei, varmaan seuraava lokakuu vetää minut taas pohjalle, ja silloin varmaan ajattelen, että olinpa alkuvuodesta naiivi kun luulin kasvaneeni. Cope, subir. Käsittelet asiat omalla tavallasi kun on pakko, ja toivot, että asiat muuttuvat parempaan suuntaan.

Ei meillä mitään synkeitä tai pelottavia salaisuuksia ole; olen oikeasti aika onnellinen. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä. Itse asiassa elämän voisi sanoa suorastaan hymyilevän. Mitä nyt pojalla on vähän korvatulehdusta, se on taas alkanut kakata housuunsa, eikä sitä ole edelleenkään helppo saada aamuisin pukeutumaan saatikka harjaamaan hampaansa.

Olen monta kertaa miettinyt, kuinka paljon elämästäni haluan paljastaa täällä blogin puolella. Toistaiseksi kuvittelen olevani melko anonyymi, ja kuvittelen, että an0nyymiuden vuoksi voin paljastaa sielunelämästäni vähän enemmän kuin mitä normaalissa kanssakäymisessä jokseenkin tuntemattomien ihmisten kanssa paljastaisin. Sitten huomaan, että enhän minä ole oikeastaan kertonut mistään mitään. 

Tiedän, että on turhauttavaa lukea tekstiä, jossa ikäänkuin vihjataan, että kaikki ei ole kunnossa, että jotain on hampaankolossa, mutta ei sitten kerrotakaan mitä tai miksi, ja jätetään kaikki yksityiskohdat käsittelemättä – ainakin minua se ärsyttää suunnattomasti. Olen mielestäni juuri nyt kypsempi ja valoisampi käsittelemään tiettyjä asioita ja suhtautumaan niihin oikeassa perspektiivissä. Silti tietyt lähimenneisyyden tunteet ja ajatukset miltei vaativat tulla kirjoitetuiksi, vaikka olisinkin ainakin toistaiseksi päässyt niistä yli. Äh, en oikein osaa sanoa sitä mitä haluaisin. Tarkoituksenani kuitenkin on laajentaa blogini aiheskaalaa myös näihin aiemmin kipeisiin asioihin – silläkin uhalla, että tulen jollain tavalla leimatuksi, tai että tuloksena on rivo ja epäkoherentti yhdistelmä viimeisintä huutoa olevia vaatekappaleita ja kummallista tajunnanvirtaa.

Jään odottelemaan omaa inspiraatiotani.

Itse tehtyä: hajuvesitikkarit

Pyörittelin tuossa eräänä päivänä vaha-, voi- ja öljyvarastoani ja mietin, että pitkäänköhän ne meinaavat raaka-aineina säilyä. Ensimmäinen tilaamani satsi alkaa olla vuoden vanha, joten lienee parasta alkaa hankkiutua aineista pikkuhiljaa eroon.

Samaan aikaan toisaalla:  Bisquits antoi jokin aika sitten idean hajuvesipuikoista, ja muistin että näitähän minä silloin joskus käytin runsaastikin. Eikun keittiöön.

Ero kiinteän hajuveden ja esim. huulirasvan välillä on se, että hajuvesipatukoissa ei ole kosteuttavaa rasvaa. Muuten raaka-aineet ovat jotakuinkin samat:

• puoli desiä mehiläisvahahiutaleita tai muuta vahaa
• puoli desiä aprikoosinkiviöljyä tai muuta öljyä
• 5-8 tippaa tuoksuöljyä (essential oil)

Valmistusperiaate oli vanha kunnon melt and pour: vaha ja öljy sulatellaan vesihauteessa, vahan täysin liuennuttua lisätään tuoksuöljy. Keväästä inspiroituneena valitsin tuoksuksi mandariinin.

Puolet seoksesta kotiutui pieneen kosmetiikkapurkkiin, mutta toisella puolella halusin vähän leikkiä. No, eiväthän nuo nyt aivan oikeita tikkareita muistuta, enemmänkin puolivalmiita lässähtäneitä muffinsseja. Sitäpaitsi ne näyttävät erehdyttävästi valkosuklaatikkareilta – ei hyvä!

Tarkoituksensa ne silti täyttävät vallan mainiosti, ja pikkuinen purkki kulkee laukussa aivan huomaamatta.

Karma giveaway

Olen ollut todella surkea kaupanpitäjä. Näen, että shop kerää viikosta viikkoon tasaisen lukumäärän vierailijoita – ja mikä ettei, tuossahan lukee isoin kirjaimin että shop open. Viimeisimmät päivitykset kuitenkin tapahtuivat viime syyskuun paikkeilla, eivätkä sivulla näkyvät vaatteet ole edelleenkään postissa. Bad, bad, very very bad.

Te, jotka lähetyksiä vielä kaipailette – postikuski lähtee niitä tuomaan huomenna pienen kaupantekijäisen kera. Nöyrimmät anteeksipyyntöni.

Mitä shoppiin muutoin tulee, aioin päivittää sitä niillä-sun-näillä pikku jutuilla, mutta tulinkin siihen tulokseen, että paras kai kierrättää kaikki ilman ehtoja ja sitoumuksia – eli ilmaiseksi. Toimintaohjeet löytyvä kuvien alta, ja tässä ovat kierrätyksen kohteet:

1. Ruskea kaulahuivi, Bande Originale.
2. Kaksi puista metalliniitattua rannerengasta, Promod.
3. Musta metallinen rusettirintaneula, Six Accessories.
4. Nurjalta puolelta printattu polkadot-teepaita, Zara. Koko M.
5. Musta huopatrilby, Helen Berman London. En tiedä tarkkaa kokoa, hieman liian iso minulle.
6. Harmaat sormettomat pitkävartiset trikoohansikkaat, Zara.
7. Tekokarvahuivi. Toisessa päässä huivinmentävä pujotusaukko, Promod.
8. Pieni vakosamettilaukku. Kantokahva on juuri ja juuri käden mentävä. Alkuperä mahdollisesti Zara n. vuodelta 2001.
9. Minikokoinen sydänkonvehtirasia, sisällä kaksi sydämenmuotoista. konvehtia (vastikään ostettuja toki, ei-second-hand!), Neuhaus.
10. Sormus killuttimilla, Six Accessories.
11. Vaaleanpunainen pashmina-tyyppinen huivi, jonka luulen olevan villaa tai villasekoitetta. Stockmann n. 2004.

Toimintaohjeet:

Mikäli jokin listatuista asioista kiinnostaa, jätä kommenttilaatikkoon viesti, jossa kerrot, minkä haluat. Muista jättää e-mail-kenttään toimiva meiliosoite (sitä ei julkaista). Ennen kuin jätät kommenttisi, tarkista kommenttilaatikosta, onko joku toinen ehtinyt ennen. Mikäli päällekkäisiä toiveita ilmestyy, se kommentti, jonka WordPress esittää aiemmin, voittaa. Otan meilitse yhteyttä onnekkaisiin.

Järjestelykysymysten vuoksi toivoisin, että kakkosvaihtoehtoja ei esitettäisi, ja että kukin osallistuisi vain kerran, eli yksi kommentti, yksi tavara, yksi postitusosoite per kotitalous.

Kaikki tavarat ovat siis saajilleen täysin ilmaisia (myös postituskulut).

Edit: yliviivasin jo menneet.
Edit 2: Olen meilannut kaikille omansa löytäneille ja odottelen paluupostissa postitusosoitteitanne.

Koti

Jos syyskausi kului kiiltävien ja huopamaisten materiaalien yhdistämistä ihaillen, luulen, että tämän kevään aikana tulen paljon käsittelemään harmaan ja hiekanruskean liittoa.

Mokkanahkaiset hobokengät kuuluvat teemaan. Yleensä vältän tämänmallisten kenkien käyttöä hameiden ja mekkojen kanssa paksunilkkakompleksini vuoksi, enkä tässä asussa aio kotoa minnekään lähteäkään, ainakaan siis pelkissä sukkahousuissa!

Lumien sulaminen rohkaisi tarttumaan johonkin valkoiseen ja pitsiseen, mutta päälle oli käärittävä lämmin neuletakki. Oikeastaan nyt kun näitä kuvia katselen, tuntuu siltä, että puoli vuotta sitten olin hieman vähemmän kurvikas – silloin tuon neuletakinkin kääriminen päälle oli helpompaa. Nyt tuntuu siltä, että talvivarastot eivät anna periksi pukeutua mihinkään vähääkään muhkuraiseen. Taitaa olla detoxin paikka.

Farkku

Jokin minussa vaatii kuorruttamaan tämän farkkutakin ruskeilla pienillä pörröpalloilla.

Jes

Halusin dokumentoida, miltä tuntuu, kun saa tietää voivansa pitää kesällä kahden kuukauden pituisen loman. Kahden kuukauden – se tarkoittaa kahdeksaa viikkoa. Se taas tarkoittaa, että kun vähentää ensimmäisen lomaviikon, jolloin ajatukset ovat vielä ennen lomalle lähtöä tekemättä jääneissä töissä, ja viimeisen lomaviikon, jolloin alkaa jo ajatella loman väistämätöntä päättymistä ja töihin paluuta, on oikeaa lomaa silti jäljellä vielä kuusi viikkoa.

Mutta en minä nyt osaakaan kuvailla, miltä se tuntuu. Helpottavalta? Ihanalta? Samalta kuin silloin, kun löytää farkkujen taskusta sinne unohtuneen kaksikymppisen? Siltä, että samalla energialla voisi vaikka kasvattaa siivet ja ruveta lentämään?

Joo, jotakuinkin siltä.

Luxemburgissa sataa vieläkin lunta. Tiedän, että saan tänäkin iltana madella kotiin etanan vauhtia kesärenkaisten tööttäilijöiden seassa, ja että poikani tulee kieltäytymään nukkumaanmenosta, koska ei ole saanut viettää tarpeeksi aikaa kanssani ja koska hänellä on sen takia liikaa kerrottavaa, ja että herääminen huomenna kukonlaulun aikaa on jälleen yhtä itkua ja hammastenkiristystä, ja että tiet ovat huomennakin täynnä loskaa, jota kunnilla ei ole varaa suolata pois.

Ei se haittaa.

Happoa

Selasin juuri koko blogini läpi, ja monen postauksen kohdalla mietin, että mitä tämäkin nyt oli olevinaan. Muutamia kuvia ja hetkiä en muista eläneeni lainkaan. Viime vuoden voimallisimmat muistijäljet jättivät aurinko, hiekka, nahkarannekkeet, tämä mekko ja tämä biisi. Muistan koukuttuneeni jalapeno flavoured pretzel pieceihin, ja muistan pystyneeni rajoittamaan niiden syömisen viiteenkymmeneen grammaan kerralla. Punnitsin ne. Muistan, että poikani aloitti koulun, ja siitä lähtien en muistakaan enää yhtään mitään.

Paitsi sen, että aloin käyttää hameita, minihameita.

Vaatekaapissani on valkoista, mustaa, harmaata, hiekanruskeaa, puuterinväristä ja jonkin verran murrettua purppuraa ja violettia. Tiedän, mitkä värit puuttuvat: neonkeltainen ja helmiäisenharmaa. Neonkeltaisen pitää olla jotain sifonkimaista, helmiäisenharmaan haluan olevan jotain mukavaa, kompaktia ja joustavaa. Valkoista nahkaa minun on tehnyt mieli siitä lähtien, kun näin pixiemarketissa white perforated leather collarin.

Luulin tarvitsevani jotain persikanväristä, mutta kun näin H&M:n räikeänoranssit ja liruvan vaaleat topit, tulin toisiin ajatuksiin. Olen syksystä asti metsästänyt ylipitkää Benettonin persikanväristä collegepaitaa, sellaista jonka etumuksessa lukee värikkäillä kirjaimilla että Benetton. Minne ne ovat kadonneet, seiskaluokallahan kaikilla oli sellaiset.

Muistini toimii selvästikin paremmin väreillä kuin tapahtumilla.

Kuvassa asiaan liittymättömiä objekteja, joiden väreistä pidän juuri nyt.

Tehotiimi

En muista, koska olen ensimmäisen kerran käyttänyt tai ostanut meikkivoidetta. Muistan kyllä varhaisteininä kokeilleeni äitini kastanjavettä sääriini, ja muutamia niinikään äidin meikkipussista löytyneitä erilaisia meikkivoiteita melko kammottavin tuloksin. Kerran taisin olla juuri levittänyt punaisenpinkin voiteen yltympäriinsä periaatteella more is more, kun ovikello soi. Iik! Joku veljeni kaveri ovella huudahti ensimmäisinä sanoinaan “sä oot ihan punanen!”. Episodin jälkeen otin järjen käteen ja siirryin meikkivoiteiden asemesta pelleilemään The Body Shopin huulikiilloilla.

Seventeenissä mainostettiin aikoinaan supermattapintaista meikkivoidetta, jonka levittämisessä piti olla aivan häijyn nopea, jottei se olisi paakkuuntunut ennen mataksi kuivahtamistaan. Ehkä se oli ensimmäinen itse ostamani, muistaakseni sitä sai Sokokselta monen vuoden ajan. Mikähän se oli merkiltään. Sitten seurasivat Clinique, Diorin Diorlight ja nimetön sarja erivärisiä ja erituntuisia meikkivoiteita ja peitevärejä. Joe Blascon muistan tuottaneen pahimman pettymyksen, se oli olevinaan rasvaista ja pitämätöntä. Diorlight sen sijaan sai ihon loistamaan. Miksi sitä ei enää valmisteta? Kenties se on muuttanut nimeään.

Kalliihkojen merkkien jälkeen olin pitkään Maybellinen mattameikkivoiteen vakkarikäyttäjä, siis viikon takaiseen heräämiseeni asti. Kuivahtavan ihosolukon epätasaista väritystä (anteeksi inhorealismi) vastaan taistelen toistaiseksi Lancômen nestemäisellä meikkivoiteella, YSL:n valokynällä ja Benefitin heleyttävällä voiteella, Benefitin Erase pasten ohella. Mietin silti, kannattaisiko värivirheisiin paneutua pikemminkin ihonhoitotuotteilla kuin meikeillä.  If you have to wear a lot of makeup in order to look good, something is wrong.

Kengät allani

Lumikinoksiin hautautuneen ei auta kuin yrittää nauttia lumesta, kuumasta teestä ja köllöttelystä. Maanantaiaamun ruuhka palauttanee taas karulla tavalla maan pinnalle, jos tuo lumi nimittäin pysyy ja jos puolet autonkuljettajista ei vieläkään ole saanut vaihdettua niitä talvirenkaita alleen. Eipä omistanikaan kyllä mitään hyötyä ole ollut, yhtä lailla jäätyvä loska ja nuoskalumi luistavat oli alla telaketjut tai ei.

Niin se köllöttely. Ei siitäkään mitään tullut, kun näin viime yönä painajaisia viimeisimmän Jason Bourne -romaanin vuoksi. En muista, mikä kirjan nimi on – olisiko The Bourne Sanction? – mutta teema pyörii (yllätyksettömästi) U.S.A. – Venäjä akselilla. Tusinatavaraa, aivotonta lukemista. Kirjassa seikkailee pelottavan psykopaattinen gun for hire, ihmiskunnan likaviemäriksi kuvatussa Nizhny Tagilissa isänsä syrjähypystä syntynyt Leonid Arkadin. Arkadin tappaa jokaisen, joka saa selville, miksi hänestä on tullut sellainen kuin on. Tästä ei sen enempää, vaan hyppäämme painajaiseeni.

Unessa tehtävänäni oli hengailla Johnny Deppin näköisen (!) Arkadinin kanssa ja välttää kyselemästä liian henkilökohtaisia kysymyksiä. Liian henkilökohtaiset kysymykset nimittäin saivat tämän tyypin raivon valtaan – I can tell you but then I’ll have to kill you. Uni jatkui ja jatkui ja jatkui ja jatkui. Välillä olimme Lontoossa, välillä erään ystäväni kotikaupungissa, välillä uimahallissa, jossa kohtauksessa Johnny Depp esiintyi Captain Jack Sparrown asussa (ei paha).

Mikähän minun alitajuntaani nyt vaivaa, kun moisia juttuja vatvon.

Herättyäni kahdeksalta sydän kurkussa kirkonkellon kuminaan (maalaiskylässä asumisen “etuja”), kävin kuumassa suihkussa ja pukeuduin jonkinlaiseksi maatuskamaiseksi catwomaniksi. Jalkaan oli laitettava kunnon maiharit. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin on lähdettävä pakoon.

Nega

Kun ei halua näyttää aivan niin röyhelöiseltä eikä aivan niin persikkaiselta kuin eräät mallit Marc Jacobsin kevät-kesä 2010 -näytöksessä, mutta kun kuitenkin pitää sekä haalean romanttisesta …haaleanvärisestä väristä ja aloilleen tikatuista rypytyksistä, ja varsinkin jos pitää kiiltävänkuulaista ryppymateriaaleista, kannattaa näemmä juuri nyt pistäytyä Zarassa.

Tämä jakku on sopivasti kaikkea. Kenelle tulee mieleen tämä?

Edit: Niin, sopinee mainita, että vaikka eilinen kaksi-ja-puolituntinen kotimatka oli kuin tuskien taival taivaalta ryöppyvän loskan ja mustan jään ansiosta, tänään olo on ollut kuin Liisalla Ihmemaassa. Onhan sitä lunta ripotellut lähes koko talven ajan ja joulukin oli kunnolla valkoinen, mutta tämä on sentään ennenkuulumatonta. Lunta on. Kunnalta loppui suolaussuola jo ajat sitten, nyt sitten vaan aurataan. Ja liukastellaan.