OoDi mustavalkoiselle

Hii haa, nämäkin vanhat jonnekin hukkaamani ihanuudet löysin vaatekaapinraivausprojektin jäljiltä. Kyllä taas kannatti siivota! Mitähän muita aarteita kotonani piileskelee? En suoraan sanoen juurikaan yllättyisi, mikäli löytäisin vielä käyttämättömiä ylioppilaslahjashekkejäkin jostain kirjojen välistä.

Iki-ikivanha lehmän/ponin/muuneläimenminkä -karvainen rahapussi pääsee heti takaisin käyttöön… kunhan tyhjennän sen pojan leikkirahoista. Viime vuotiset ihastuskengät taas käytin suutarilla ja voihan nenä kun niistä tuli hyvät. Mistä nykyään voi ostaa kenkiä, joiden pohjaliimaus ei liukene heti ensimmäiseen syyssateeseen? Mistä ylipäätään voi ostaa kenkiä, joiden osat on ommeltu eikä liimattu kiinni toisiinsa?

Naiiveja avautumisia pukeutumisesta

Ei liene salaisuus, että pidän Trinnyn & Susannahin pukeutumisvinkeistä (kieltäydyn sanomasta ohjeista) sekä Karen Homerin kirjasta Things a woman should know about style. Väitänkin, että ne ovat ainoat pukeutumisoppaat, joita olen koskaan lukenut… opiskeluaikojen valinnaisen ja elitistisen etikettikurssin monistenivaskaa lukuunottamatta. “Urheiluun valitaan lajiin sopivat kengät: purjehdukseen kumipohjaiset, golfiin golf-kengät”…

Oikeastaan saan kylmänväreitä sanasta pukeutumisopas.  Ihan kuin en itse tietäisi parhaiten, mikä päälläni näyttää hyvältä. Psst, älkää vain muistuttako minua yhdeksänkymmentäluvun vihreistä farkuista ja ruskeasta tikkitakista!  Sitäpaitsi välttelen vartaloiden muoto-oppia henkeen ja vereen – ollako vaasi, tiimalasi vai päärynä, vai jotain siltä väliltä? Antakaa minun olla!

Molemmissa mainitsemissani lähteissä on kuitenkin jotain, josta pidän ja joka minusta kuulostaa järkeenkäyvältä. Lyhykäisyydessään se menee näin: hanki laatua ja pue päällesi vain sitä, mikä saa sinut näyttämään hyvältä. Todella yksinkertaista. Vaikka voidaan tietenkin kysyä, onko hyvältä näyttäminen pukeutumisen ainoa tarkoitus, siis lämpimänä, katseilta tai auringolta suojattuna tai viileänä pysymisen lisäksi… ja siis tämähän on niin banaali kysymys ettei sitä kannata edes kysyä.

Esiteininä unelmoin voivani käyttää samanlaista vekkihametta kuin se vasemmalla seisova tyttö Eros Ramazzottin In ogni senso -älppärin kannessa. Miksi en olisi voinut? Koska pelkäsin, että pahin kompleksini – lyhyet, paksut ja ylimuodokkaat sääret – olisi tullut julkiseksi puheenaiheeksi. Hikarina (jota sanaa muuten vihaan) ja opettajan tyttärenä pystyin muutenkin vain vaivoin luovimaan läpi koulutaipaleen pahemmin nälvityksi tulematta. En halunnut antaa pahoille kielille lisää vettä myllyyn.

Ei-niinkään-yllättäen kompleksini ei koulun päätyttyä kadonnut mihinkään. Sen sijaan trinnyjasusannahlaisuudesta tuli minulle ikäänkuin uskonto: mitä paremmin pystyt kehosi virheet peittämään, sitä parempi. Saman lantin kääntöpuolihan on parhaiden palojen korostaminen, mutta minulle tärkeää oli nimenomaan virheiden peittäminen. Olen tässä asiassa hyvin myöhäisherännäinen, kun sanon että ei enää. Tiedän, mikä sääntöjen mukaan näyttää päälläni hyvältä (palazzo pants & boatnecks), mutta vasta nyt olen antanut itselleni luvan poiketa niistä säännöistä.

Muistin, että Sugar Kane mainitsi olevansa säärinainen ja minihameihminen - minä kun olen kaikkea muuta kuin säärinainen. Jos pitäisi valita sääret, tissit tai peppu niin sanon että vyötärö.  Tästä huolimatta olen itsepäisesti tullut siihen tulokseen, että pystyn menestyksekkäästi käyttämään minihameita, vaikka sääreni eivät niissä kenties kovin hyviltä näytäkään. Minähän puen päälleni tasan tarkkaan sitä mitä huvittaa.  Skool!

Sunnuntai on usvainen

Olen ehkä lopullisesti(kin) sitä mieltä, että minun ei vaan kannata yrittää käyttää värejä, siis muita kuin vaatekaappi-inventaarin jälkeensä jättämiä. Sen sijaan huomaan, että voin silti elää ilman mustaa ja valkoista. Tekstuurit ovat minusta tänään aika paljon mielenkiintoisempia kuin värit: liukas ja kiiltävä hame pörröisen neuleen kanssa sopii hyvin sunnuntaihin, vaaleista sukkahousuista nyt puhumattakaan – täysin etiketin mukaiset (sen etiketin mukaan, joka sanoo että mustia sukkiksia käytetään vain iltamenoissa). Kengiksi haaveilen eräitä tummanharmaita mokkanahkaisia tennarin näköisiä popoja, joissa on pinkit (kumi) nauhat…

Äh, ilman brändien mainintaa on vaikea pitää lähinnä vaatteisiin keskittynyttä blogia. Vaikka siis pääpainon pitikin olla minussa eikä vaatteissa. Ajattelin, että jos en mainitse, mistä mikin vaate on hankittu, nostaisin ne esille sellaisena kuin ne ovat, siis ilman brändin tuomaa ennakkolatausta. H&M-mekko ja Comptoir des Cotonniers -mekko kuulostavat erilaisilta niin materiaaliltaan, muodoltaan kuin hinnaltaan, vaikka en olisi koko mekkoa vielä nähnytkään. Ajattelin, että jos en anna itselleni lupaa kertoa, mistä mikin vaate on hankittu, katsoisin myös kaupoissa vaatteita uudella silmällä – en sillä perusteella, että on cool ostaa vaatteensa vaikka Sadig & Voltairelta, vaan siksi, että jokin vaate on kaunis, käyttökelpoinen tai sopiva merkistä huolimatta. Ja vielä ajattelin eristäväni itseni sellaiselta paheksuvalta kritiikiltä, jonka mielestä olen “taas käynyt shoppailemassa”, kun päälle pukemistani vaatteista ei olisi tiennyt, ovatko ne uusia vai käytettyjä.

Huomaan, että nämä pohdintani kuulostavat tynnyrissä kasvaneen materialistin höpinöiltä. Kuka enää oikeasti välittää siitä, minkä merkkiset vaatteet ovat in? Mutta kun minä luin juuri taas Alissa Quartin Branded:in, ja pienen pojan äitinä nousin mielessäni barrikadeille materialismia vastaan. Omia kulutustottumuksiani muokkaamatta, tietenkin. Tai kyllähän minä kulutustani olen sen verran miettinyt, että yritän välttää mielitekoja, joiden motiivi on jotakuinkin “mutta kun se näytti niin hyvältä Carrien päällä”.

Höllennän kuitenkin itsekuria: silkkihame on IKKSin verkkokaupasta bongattu nappihankinta, kaikki muu vanhaa. Ja ne unelmakengät ovat nämä.

Elämää kahden sampanjalasillisen jälkeen

Pyöräilyhousut
Korkea vyötärö
Puhvihihat
Alusvaatteet päällysvaatteina
Permanentti
Viiden sentin juurikasvu

Jos kahdeksankymmentäluvun loppu ja yhdeksänkymmentäluku ovat todella in, tarkoittaako se sitä, että minäkin voin taas pikkuhiljaa uskaltautua tanssilattialle?

Maailman. Paras. Biisi. Ikinä.

Musta hame

Vannoutunut venepääntien rakastajatar löysi vihdoin toisenlaisen pääntien, joka ei ole tukkoinen eikä myöskään paljasta liikaa.  Ainakin omasta mielestäni tämä villamekko on just eikä melkein, varsinkin kun alle pukee varmuudeksi mustan hameen. Minihameen.

Totisesti, minä sanon: lehmät lentävät.

Suuri vaatekaappi-inventaari

Taisinkin jo mainita, että siivosin vaatekaappini melko perusteellisesti muutama päivä sitten. Otin erilleen ne vaatteet, joista en pitänyt. Oikeasti yllätyin, kun huomasin, että miltei kaikki jäljelle jääneet vaatteet olivat valkoisia, mustia, harmaita, haaleanruskeita tai vaaleanpunaisia.

Olisinkohan vihdoin löytänyt omat värini?

Konjakkia kiitos

Juuri nyt tuntuu siltä, että kaikenlaisia ompeluideoita olisi pääkoppa täynnä, mutta aikaa ideoiden toteuttamiseen en saa revittyä sitten mistään. Vai olisiko sittenkin taas kyse saamattomuudesta. Ajatuksissani pyörivät summittain leikatut, huovutetut villaröyhelöt, vanhoista villaneuleista ommellut irtohihat ja nahan rypyttäminen. Liukuvärjättyjä neuleita on osunut silmiin siellä täällä, ja eivätpä nekään näytä enää kovin noloilta.

Tuossa vyössä on se, millä päätin haluavani korvata kiiltävät niitit, hakaneulat ja hopeablingkoristeet: patinoituneen kullan väriset reikänapit. Vai mitähän nuo oikeastaan ovat, reikävahvikkeita kaiketi. Kokemuksen mukaan kovin ohut vaate ei tällaisia kylläkään kanna, ja eiköhän näiden laittamiseenkin pidä olla olemassa jonkinlainen niittipistooli. Villakangastakkiin? Jostain löytyi kaksi vanhaa villakangastakkia, valkoinen ja musta. Molemmat ovat hieman isoja ja löysiä. Kokeilisinkohan upottaa ne kuumaan veteen hienoisen huopumisen toivossa? Mitä, jos irrottaisi niistä vuorin ja leikkaisi liepeet ja hihansuut raakasti saksilla huolittelemattomiksi?

Löytämisestä puheenollen:  siivosin vaatekaappini ja kärräsin kirpputorille vinon pinon epämääräisiä kirkkaan ja vähemmän kirkkaan värisiä vaikeasti yhdisteltäviä vaatekappaleita. Äh, myönnetään: siirsin vain ongelman pois vaatekaapistani ja plaseerasin sen torniksi kylpyhuoneen oven viereen. Vaatetanko on nyt mielestäni melko kaunis, sekin nimittäin näyttää liukuvärjätyltä: mustaa, sitten tummanharmaata, vaaleanharmaata, haaleaa, ruskehtavaa beessiä, vaaleanpunaisehkoa ja viikunaa. Viimeisenä muutama minulle epätyypillinen murretun sinisehkö vaate.

Silti vaatekaappini jäi kaipaamaan jotain. Epäilen, että se jokin on nimenomaan kokoelma epämääräisiä kirkkaan ja vähemmän kirkkaan värisiä vaikeasti yhdisteltäviä vaatekappaleita. Onneksi en vielä heittänyt niitä pois.

Musta villa

Nyt ollaan niillä rajoilla, kehtaako itsetunto-ongelmainen, mekot vasta hyvin hiljattain löytänyt leidi tämä päällään ulos lähteä.Villainen avaruuspuvuksikin ristimäni kengurutaskuinen kotelo on ihana päällä – se nimittäin joustaa mukavasti.

Ongelma: se joustaa.

Päätin olla välittämättä.

Itse tehtyä: nahkahihat

Tämä idea on kypsytellyt itseään mietintämyssyssäni jo tovin. Vanhasta nahkatakista hihat ja vuori irti, lyhennys, kavennus ja valmista tuli – upouudet irtohihat. Kinky-viboista en välitä: minusta hihat toimivat hyvin pehmeän villaneuleen kanssa, varsinkin jos jalkineiksi ei valita niitä korkeimpia gladiaattorireikäsaappaita.

Valitettavasti toisesta hihasta pääsi tulemaan liian kapea. Laskin jotenkin sen varaan, että nahka kyllä venyy käytössä. En halunnut liian löysiä hihoja, joita saisi käytössä kiskoa ylös tämän tästä. Kuvan hiha on myös melko nafti, mutta kauniisti tuo näyttää rypyttyvän. Ja mitä sille toiselle hihalle kävi? Ratkesi pahalainen aivan sauman vierestä sitä päälle vetäessäni kuten lasten pistelytyöt konsanaan. Nyt tiedän, miksi nahka ommellaan isoilla pistoilla. Kai nahan ompeluun on olemassa kokonaan omat välineensäkin – minä hätähousuna en jaksanut moisia asioita tarkistaa edes googlesta.

Päivän juttu

Olisin käärinyt käsivarteni tänään harmaaraidallisiin pitkävartisiin neulesormikkaisiin, mutta ulkona olikin kaksikymmentäkolme astetta lämmintä.Venytetään kesää vieläkin pidemmälle, jooko.

Kiiltävän ja pehmeän yhdistäminen kiinnostaa edelleen. Miksi tuulipukukankaasta tehtyjen vaatteiden pitää suhista liikkuessa?

Sateenvarjovaatteissa on sitä jotain.