Joko ollaan perillä?

summergear02

stringrepublics

Olen aika innoissani siitä, että LOMA alkaa perjantaina. Kello puoli viisi suljen tietokoneen, laitan puhelinvastaajan päälle ja otan jalat alleni. Wouhouu! Lauantaina vielä pakkaillaan ja silitellään, sunnuntaina katsotaan kelloa tunnin välein ja mietitään, koska sitä oikein saa lähteä. Ja sitten lähdetään.

Kai lomakohteemme voi täällä paljastaa, kun kerran asuinmaanikin olen paljastanut. Se on tänä vuonna sama kuin monesti aiemminkin: Côte d’Azur. Voi että minä rakastan sitä paikkaa – niitä tuoksuja, värejä. Ja ruokaa. Viimeksi löysin Antibesin markkinoilta ison nivaskan ikivanhoja muotilehtiä, sellaisia joissa kaikki kuvat olivat piirroksia. En tajua, miksi en ostanut koko pinoa vaan vaivaiset kaksi, jotka nekin annoin pois. Tuskin niitä enää sieltä löytyy; viime kerrasta on kai viisi vuotta. Aion syödä kalasoppaa joka päivä. Soupe aux poissons de roche.

En halua pakata mukaan ainuttakaan mustaa vaatetta. No okei, bikinit ovat mustat, ja yksi mekko – mutta mustat sandaalit jätän kotiin. Julistan lomapuvuston väreiksi viikunan ja kamelinruskean! Ja valkoisen. Luulenpa, että kokeilen kihartaa tukkaani letittämällä sen yöksi eri kokoisille pikkuleteille.

Pellavaa, nahkaa ja hiekkaista ihoa. Näin:

1: Viikunanvärinen hihaton pellavamekko + Limora cardigan + Beessit mokkahapsuflipflopsit

2. Viikunanvärinen hihaton pellavamekko + Nahkasandaalit + Nahkainen jättilaukku

3. Ruusumekko + Paljaat jalat.

4. Tummanharmaa koiratunika + kumisaappaat. Voi mäntti, mulla ei ole kumisaappaita. Miss!

5. Marokkopaita + Tummansiniset farkut + Paljaat jalat.

6. Viikunanvärinen hihaton pellavamekko + Futuro espadrilles (kuvassa) Hit!

7. Kulutetundeniminvärinen pitkä trikoo-t-paitamekko + Nahkasandaalit + Nahkainen jättilaukku

8. Valkoinen pellavamekko + Mikä tahansa

+ Virallinen loma-aurinkohattu: Nokireunainen olkistetson (kuvassa).
+ Viralliset lomalasit: Vaaleanpunaiset pyörylät.

Yleensä en mukaan pakattavia vaatteita näin tarkkaan junaile, mutta nyt kun se tuli tehtyä, myönnän että se oli varsin hauskaa, joskin lista näyttää jostain syystä varsin kornilta. Pärjääköhän näillä? Kummallista kyllä, pellavahousuja ei listallani näy. Tuleekohan niitä ikävä?

Toivottavasti muuten opin tällä puheella muistamaan, minkä värinen viikuna on.

PS.  Listasin ensin kaikki vaatteet tuotemerkeillään varustettuina. Se näytti jotenkin niiiiin omituiselta, että poistin ne. Miksi kukaan ei ole klipsinyt kaikkia noita vaatteita vaikka Polyvoreen, että voisin rauhassa liimailla niistä siellä kollaaseja?

Advertisements

4 Responses to “Joko ollaan perillä?”


  1. 1 sugar kane 13/08/2009 at 11:23 am

    Ihanaa lomaa, ainakin lomapuvustosi kuulostaa juuri parahultaiselta!

  2. 2 Freya 13/08/2009 at 6:18 pm

    Listojen tekeminen on ihanaa! =) hyvin pärjäät noilla ja kuitenkin löydät jotain kivaa ostettavaakin. Mahtavaa, aurinkoista & rentouttavaa lomaa, NAUTI!! =)

  3. 3 Rose 13/08/2009 at 9:10 pm

    Hyvää lomaa, Côte d’Azur kuulostaa mahtavalta, ja Suomea aika lailla eksoottisemmalta lomakohteelta :)

  4. 4 thatmay 14/08/2009 at 9:46 am

    Sugar kane: Toivotaan että se sitä on! Epäillen pakkaan muutaman aiemmin käyttämättömän vaatekappaleen, vaikka aivot toistavat DOOM, DOOM, DOOM. Niistä kun ei koskaan tiedä. Vaatteen pitää tuntua omalta.

    Freya: Ostettavaa, toivottavasti – lääh. Toivottavasti sieltä löytyy hippimekkoja.

    Rose: Niin. Molemmat kun ollaan ulkomaalaisia ulkomailla, niin menee hyvin äkkiä lomat siihen perhelomailuun – sun maa vai mun maa – ellei ota sitä omaa aikaa ja vaan lähde jonnekin kokonaan muualle. Käväisin Suomessa toukokuussa kaksi kertaa, joten on sitäkin kyllä tullut maistettua. Ei pahaa ollut ollenkaan :o)


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s




Ota yhteyttä

reallyclean@live.com

Viime päivien eniten klikatut

Enter your email address to subscribe to this blog and receive notifications of new posts by email.

Join 2 other followers

Kalenteri

August 2009
M T W T F S S
« Jul   Sep »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

Shop


%d bloggers like this: