Se se on

Olen paljon miettinyt viimeiseksi julistamaani angstipostaukseen jätettyjä kommentteja (joista muuten halusin kiittää vielä näin erikseen aivan hurjasti – kiitos). Vaikka olin olevinani sillä kannalla, että on todella vaikea vähentää oikeastaan mistään, huomasin noin vaan yllättäen eräänä hetkenä, että eipäs olekaan.

Oikeastaan aion lisätä jotain, nimittäin sisäistä anarkiaani.

Aloitin hullaantumalla materiaaliin ja päätin, että jos siltä tuntuu, voin hyvinkin pukeutua toimistossa silkkimekkoihin ja taftihameisiin.  Kuvan vaatteet ovat kyllä cuproa, mutta pääasia on, että molemmat ovat tästä lähtien integraalinen osa vaatekaappini sisältöä.

Sitten päätin, että ehkä ei olekaan ihan kamala asia, jos kaikki hiusten- ja ihonhoitotuotteet eivät olekaan luonnollisesti itse lähellä tuotetuista raaka-aineista itse tehtyjä.  Annoin periksi kampaajan suositukselle ja ostin mittavan kokoelman oletettavasti hyvin kemiallisesti valmistettuja hiussementtejä, hoitoaineita ja shampoita vasta blondattujen hiusteni pelastukseksi. 

Jos joku sanoo, että “minulla  on aina huono omatunto, jos syön Knorrin valmiskeittoa/jos jätän lapseni päivähoitoon koko päiväksi/jos en syö viittä hedelmää päivässä/jos juon enemmän kuin kolme kupillista kahvia päivässä/jos en urheile viikonloppuna”, aion vastata että niin minullakin ja se siitä –  en aio vatvoa moisia yksityiskohtia päässäni turhautumiseen asti.

Jos lapseni pyörii nukahtamatta omassa sängyssään kahden ja puolen tunnin ajan,  mutta jos hän nukahtaa meidän sängyssä minun vieressäni viidessätoista minuutissa, aion tottavie vastaisuudessakin laittaa hänet nukkumaan meidän sänkyyn.

Elämä on liian lyhyt.