Archive for the 'Hiukset' Category

Hiuksista …taas

  1. Tässä ovat hiukseni muutama vuosi sitten: kuva taitaa olla peräisin edellisestä blogistani. Tällä värillä on menty jo lähemmäs kymmenen vuotta. Tuhkanruskea pohja, johon on lisätty vaaleita raitoja… ja lisätty, ja lisätty, ja lisätty. Eikös tuo kuitenkin näytä aika …feikiltä?
  2. Aikatauluongelmat ja maailman yleinen kaaos saavat aikaan maailman järkyttävimmän juurikasvun. Auttakaa!
  3. Selvän teki. Pää tulikin aivan täyteen raitaa, juuria ja latvoja myöten.
  4. Sama vertailun vuoksi linnunpesäolotilassaan. Paljon harmonisempi kuin ykkönen!
  5. Mutta kuinkas sitten kävikään: hamppua ja taas sitä perhanan juurikasvua.
  6. No jospa leikkaisi vähän latvoja pois …ja kihartaisi patukoilla …ja värjäisi tukan ruskeaksi. Joo, tykkään! Tosin tässä kuvassa ruskea väri on jo liuennut ties minne, ja muistan, että se oli heti värjäyksen jälkeen aivan kauhean tumma.
  7. On siis aika ottaa avuksi järeät (koti)aseet ja kokeilla kaupan sävytettä. Mutta hetkinen… sehän olikin kestoväri! Ja nyt sitä on tullut käytettyä jo kolme kertaa kahden viikon välein!
  8. Punaruskea hohde lienee tullut jäädäkseen, vaikka värin nimi oli olevinaan tuhkanvaalea. En valehtele, tuhkanvaalea.
  9. No haihtuuhan se punaisuuskin sentään merivedessä, auringossa ja hiekassa peuhatessa. Kampaaja väittää, että sävy on epämiellyttävä epäväri, joka saa minut näyttämään väsyneeltä ja mielenkiinnottomalta. Minusta alkaa todellakin tuntua siltä, että blondina voisi olla mukavampaa.
  10. Vaaleita raitoja ja koko tukan vaalennus. Olo tuntuu kummalliselta ja kasvoni näyttävät hailakoilta. Kampaajat ovat tyytyväisiä, kollegat kehuvat uutta lookkia. Mies kylläkin kysyy, mitä ihmettä olen mennyt tekemään. Olo tuntuu kummalliselta, kasvoni näyttävät hailakoilta ja hiukset tuntuvat punaisilta. Älköömme edes mainitko juurikasvua: parin viikon päästä se on tumma ja räikeä.

Näen, mitä tästä voisi helposti kehkeytyä. Kympistä on yhden askeleen matka takaisin ykköseen. Mikä oikeastaan on se minun värini? En ollenkaan pidä hiusten kanssa pähkäilystä.

Advertisements

Hiukset, osa II

Kuka tietää, mitä kuvassa esiintyvät kierrepötkylät ovat? No hiusruuveja. Tai ainakin itse nimitän niitä hiusruuveiksi, vaikka oikeastaan on aivan sama, mikä niiden nimi oikeasti on. Se, mikä on tärkeää, on se, että tänään löysin niitä kaupasta kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Oikeastaan vieläkin tärkeämpää on se, että nyt voin taas vihdoin mennä töihin hiukset kiinni. Palataanpa ajassa kymmenen vuotta taaksepäin.

Oli toukokuu ja olin matkustanut junalla Pariisiin. Osallistuin erääseen melko viralliseen koulutustilaisuuteen, joka kesti koko päivän. Kouluttaja oli eräs hyvin elegantti ranskalainen leidi: hänellä oli yllään virheettömät nahkaiset korkokengät, laadukas jakkupuku, epäilemättä aito helminauha, silkkipusero. Ja se tukka. Sitä oli selvästi paljon, ja se kiilsi. Vaikka hiukset olivat nutturalla, saattoi kuvitella, kuinka ne aaltoilisivat tuulessa, jos ne päästäisi vapaaksi. Mutta tässä tilaisuudessa ne olivat kaikkea muuta kuin vapaat: nuttura oli täysin kompakti, mistään ei pilkottanut ylimääräisiä hiussuortuvia, jokainen hius oli omalla paikallaan.

Luennoitsijaa oli paitsi ilo katsella, myös ilo kuunnella: aamupäivä sujui kuin siivillä. Lounastimme yhdessä ryhmän kanssa ja jatkoimme iltapäivän luentoa määräaikaan. Ohjelmassa oli tiiviimmänpuoleinen power point -esitys, karttakeppikin taisi olla käytössä. Teimme kukin keskittyneesti muistiinpanoja, kunnes. Fliu. Katsahdin vaihvihkaa vierustoveriani. Hänkin oli huomannut sen. Niitä oli vain muutama, mutta ne putosivat aivan luennoitsijan ohimolle. Hän sipaisi päätään, tasoitti karkuun lennähtäneet hiukset ja jatkoi esitelmäänsä.

Fliu, flui, hops. Salin ilmapiiri jännittyi. Pingotin kasvoilleni neutraalin ilmeen enkä ollut huomaavinanikaan. Nyt nutturasta erosi jo melko paksu hiuskimppu. Fluuuuup. Luennoitsija käänsi päätään liiotellun huolettomasti niin, että epäjärjestyksessä oleva puoli oli varjossa, ja koitti vaivihkaa  nipistää vapautuneet hiukset takaisin hiuskampansa syövereihin toisella kädellään. Salillinen kuulijoita huokaisi helpotuksesta.

Sitten, kahden slaidin jälkeen, koko nuttura alkoi hiljalleen …vajota. Suortuva toisensa jälkeen valahti alas, luennoitsija teki korjausliikkeen toisensa perään, mutta turhaan. Yleisö odotti henkeään pidättäen. Laskisiko luennoitsija karttakepin pöydälle voidakseen palauttaa hiuksensa asialliseen järjestykseen, vai jatkuisiko draama? Se jatkui. Luennoitsija luennoi luennoimistaan, nyt hienoinen puna poskillaan, kunnes toinen puoli hiuksista valui valtoimenaan ja hiusten alta alkoi paljastua jonkinlainen sininen banaaninmuotoinen muovipidike. Huomioni kiinnittyi luennoitsijan otsalla helmeileviin hikikarpaloihin ja toivoin, että maa hänen allaan aukeaisi ja päästäisi hänet tuskistaan ja meidät myötähäpeästämme.

En muista, miten esitelmä päättyi, mutta muistan traumatisoituneeni siinä määrin, etten sen koommin ole itse esiintynyt työpaikalla tahi muissa virallisemmissa tilaisuuksissa hiukset kiinni. Luultavasti samoihin aikoihin kirkastin mieleeni seuraavat hiusteesit:

  • Työpaikalla ei voi esiintyä muovinen hainhammasnipsu päässään. Ei vaan voi, oli kyseessä miten chic tai huomaamaton nipsu tahansa.
  • Hiukseni eivät myöskään voi töissä olla tavallisella poninhännällä: näytän siltä kuin olisin menossa talonmaalaustalkoisiin. Ja sitäpaitsi hiuslenksut  tuntuvat valuvan poninhäntää pitkin ja niitä pitää koko ajan olla kiristelemässä. Ei, ei ja ei.
  • Hiuspinnit ne vasta kamalia ovatkin: omaan kuontalooni niitä saa ladata melkoisen pinon, jotta kampaus pitäisi, mutta silti niitä alkaa päivän mittaan pongahdella ulos milloin mistäkin kohtaa. Ei hyvä.

Parasta on pestä hiukset aamulla, föönata ne kuiviksi ja jättää auki. Ainakin niitä voi silloin kammata, olivatpa ne muuten kuinka epäsiistit hyvänsä.

Paitsi, jos sattuu omistamaan muutaman hiusruuvin. Hiukset kiekuralle, yksi ruuvi kiekuran yläpuolelta alaspäin, toinen alapuolelta ylöspäin, ja siinä se. Pitää koko päivän, ei hetkuile eikä hytkyile, eikä ulospäin näy muuta kuin …hiusta.

Jes, jes, JES!

Hiukset

Kuulin, että eräs kotikonsti liian oranssin blondauksen tuhkaamiseksi on levittää hiuksiin pinaattinaamio.  Olen näääin lähellä kokeilla, mutta mitä jos hiuksista tulee ihan vihreät?

Blondaus ei tosiaankaan mennyt ihan prikulleen nappiin, vaikkakaan kollegat ja muut lähimmäiset eivät ole huomaavinaan yhtään mitään, ainakaan mitään negatiivista. Miten oman itsensä näkeminen voikin joskus olla niin vaikeaa?

Itse tehtyä: kuivashampoo

dryshampoo06

dryshampoo07

dryshampoo05

dryshampoo02

dryshampoo01

dryshampoo04

dryshampoo03

Kuivashampoo nousi kesällä Tigin uutuustuotteen myötä hillittömään blogimyllytykseen. En ole koskaan kuivashampoosta varsinaisesti pitänyt, vaikka pakkohan sitä on aina yksi pullo kaapissa oltava niitä aivan hirveitä aamuja varten.  Parempi kuivashampoolla tönkätty tukka kuin rasvainen liimaletti… mutta eikö kuivashampoota voisi tehdä itsekin, ilman kemikaaleja? Kokeillaan.

  • Ota puolitoista desiä kaurahiutaleita.Vaaleanruskeista hiutaleista tuskin jää kovasti valkeaa purua tummaan tukkaan?
  • Ota puolitoista desiä kuivattua laventelia. Mikä tahansa tuoksuva yrtti käy – laventelia sattuu olemaan kaapit pullollaan ja kaiken lisäksi sillä sanotaan olevan antiseptisiä ominaisuuksia, plus tietysti huumaava tuoksu.
  • Ota pari teelusikallista ruokasoodaa. Soodan sanotaan häivyttävän hiuksista epätoivotut hajut, esim. rasvankäryn.
  • Sekoita ainekset pulveriksi mikserissä. Itse annoin mikserin hyristä suurimmalla nopeudella kokonaisuudessaan kolmesta viiteen minuuttia, koska muutamat kaurahiutaleet pysyttelivät itsepäisesti kokonaisina. Tavoitteena on hyvin hienoksi jauhettu jauhe. Morttelilla tai myllynkivillä saattaisi onnistua vieläkin paremmin, hätähousut tyytyvät sähkövempaimiin.
  • Purkita. Ihanteellinen pakkaus saattaisi olla kaakaosirotin (tai parmesansirotin, miten vaan), mutta mikä tahansa ilmatiivis rasia käynee. Omani IKEAsta.

Havainnollisena kuvana lähtötilanne: linttaan nukutut, rasvaisehkot suortuvat (anteeksi). Kuivashampoota tulee hieroa hiuksiin erinäisiä määriä ja harjata ylijäämäpulveri pois. Kaukaa viisaana suoritin operaation kylpyammeen päällä.

Entä tulos? Viimeisestä kuvasta näkyy, että pientä harjausta vielä tarvitaan – vaikka itsetehty kuivashampoo ei aivan valkeaa olekaan, jättää se silti tummahkoihin hiuksiin puuteriset jälkensä. Hiukset tuntuvat kuitenkin paremmilta kuin ennen käsittelyä, ja mahdollisesti myös vähemmän tahmaisilta ja kemiallisilta kuin kaupan kuivashampoon jäljiltä. Mainittakoon, että vertailukohtani on Schwarzkopfin epämuodikas shampooing sec.

Tuomio: Hiuksiin jäävä hento laventelin tuoksu vetää pointsit reippaasti omatekemän puolelle. Oman puutarhan laventeli, Elovena ja ruokasooda päihittävät aerosolit mennen tullen! Pidän.

Itse tehtyä: Suolasuihke

saltspray01

Pakkohan sitä sesongin hittihiustuotetta oli saada kokeilla. Mutta pelkän kokeilun vuoksi en viitsisi ostaa. Sitä suolasuihketta siis.

Empiiriset tutkimukseni ja internet saivat koostamaan seuraavan ohjeen itse tehtyyn salt sprayhin.

2 dl vettä
2 tl epsom-suolaa
3/4 tl (kolmeneljäsosa, ei “kolme tai neljä”) hiusgeelisuihketta

Merisuola käy ilmeisesti myös, tai jopa tavallinen pöytäsuola, mutta koska muutaman valmistajan (Bumble&Bumble, KMS, Toni&Guy…) suolasuihkeissa on käytetty nimenomaan epsom-suolaa, ja koska sitä sattui omasta kaapistani löytymään, käytin sitä. Kaupan tuotteiden ingredientseistä se löytyy magnesium sulfate -nimisenä.

Joissain ohjeissa neuvotaan lisäämään suolaveteen hair gel:iä. Intuitiivisesti tuntui siltä, että koska lopputuleman piti olla nestemäinen, saattaisi olla parempi käyttää nestemäistä hiusgeeliä, jota löytyi Tigi Bed Head Superstar Volumizing  Hair Sprayn muodossa. Sitten tarvittiin vielä spraypullo, jollaiseksi kävi mainiosti Lushin tyhjä kasvovesipullo. Kaikki käyttämäni tarvikkeet näkyvät tässä.

Liuotin suolan tilkkaan lämmintä vettä, lisäsin loput vedet kylmänä, varmistin että liuos oli viileää, lisäsin Tigin – joka sai liuoksen muuttumaan valkoiseksi, jokin kemiallinen reaktio? –  ja pullotin sen. Etiketti päälle ja valmista tuli.

Tukka ennen sprayta:

saltspray-before

Tukka sprayn jälkeen, kuivaajalla kuivattuna:

saltspray-after

Sprayn jälkeen tukka tuntui suolaiselta, mattapintaiselta ja tönköltä. Koitin muuten harjata ja kihartaa hiukset (aidolla oikealla piippausraudalla) kuivaamisen jälkeen, ihan vaan kokeillakseni, olisiko suolakampauksesta vanhan ajan sokerikampauksen haastajaksi. Eipä näytä ainakaan näillä suolamäärillä olevan, vaikka kyllä se tälle omalle supisuoralle tukalleni jonkin verran nostetta antoi.

Internetin viisaat asiantuntijalähteet kertovat, että suolasuihke on hiuksille äärimmäisen kuivattavaa, kuten kaiketi merivesi, kloorivesi ja aurinkokin. Ei jokapäiväiseen suihkutteluun!

Ultimate verdict: Liukkaiden hiusten ensiavuksi ihan ookoo kenties, mutta mieluummin hankin suolatukkani ehkä silti suoraan merestä. Pointsit silti itsetehdylle, eikö vain?


Ota yhteyttä

reallyclean@live.com

Viime päivien eniten klikatut

Enter your email address to subscribe to this blog and receive notifications of new posts by email.

Join 2 other followers

Kalenteri

September 2017
M T W T F S S
« May    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930  

Shop